Jyväskylien mahdollisesta liitoksesta käyty taannoinen kansanäänestyskeskustelu herätti minut katsomaan peiliin. Pitkään ja hartaasti. Kansanäänestyksen kannattajat perustelivat äänestystarvetta erityisesti "tarpeella selvittää mitä mieltä kuntalaiset oikeasti ovat". Niinpä, se riippuu siitä keneltä kysytään. Varmaa on vain se, että jokainen meistä puhuu omasta ja omiensa puolesta. Niinhän demokratia toimii. Mutta olisiko sittenkin niin, että me kansanäänestyksellä valitut luottamushenkilöt olemme kykenemättömiä selvittämäään äänestäjiemme mielipiteet ilman kansanäänestystä?  Pohdin asiaa viikkotolkulla ja tulin tulokseen, että kansanäänestykseen turvautuminen edustuksellisessa demokratiassa on melkeinpä asiassa kuin asiassa eräänlaista vastuun pakoilua. Jos ensisijaisesti äänestäjiltään valtuutensa saanut kansan- tai kuntalaisen edustaja on kykenemätön tekemään nimenomaan suuria, vaikeitakin päätöksiä, lienee syytä harkita vakavasti omia motiivejaan ja kykyjään. Jos kansanäänestykseen olisi päädytty, olisi saman tien voitu koko sakki jättää valtakirjamme kunnan mäelle. Kykenemätöntä väkeä. Vaikkakin kansanäänestyksellä valittua. 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Pohdinnan sivutuotteena heräsi kysymys tavoitettavuudesta, lähestyttävyydestä. Olemmeko päättäjinä niin vaikeasti tavoitettavia ja etääntyneitä arjesta, ettemme voi, saa tai kykene vastaanottamaan ympäristömme signaaleja? Jos näin on, onko edustuksellisella demokratialla ja mandaateillamme merkitystä? Olen tullut tulokseen ettei näin voi, tai ainakaan saisi olla.  Ennemminkin päättäjän motiivit ovat kyseenalaisia, jos puhelimeen vastataan ainoastaan vaalien alla tai toimittajan soittaessa. Tai paikalle tullaan vain kameroiden ollessa paikalla. Lyhyehkön poliittisen osallisuuteni aikana olen oppinut arvostamaan tavattomasti kuntalaisten yhteydenottoja.  Tässäkin asiassa pätee vanha totuus poissa silmistä, poissa mielestä: on mahdotonta vaikuttaa edes pieniin asioihin, jos niiden olemassa olosta ei ole tietoa. Arvokkaimmat hetket päätöksenteon kannalta ovatkin jossain aivan muualla kuin kokoussaleissa: kotona sähköpostien ääressä ja "kylillä" ihmisten kanssa jutustellessa. Juuri näiden hetkien, tehdyn selvitystyön ja saamani valtakirjan perusteella uskallan painaa kyllä -nappia myös ensi maanantaina. En yleisön pyynnöstä, vaan luottamuksen velvoittamana.

 

Sähköpostissa on edelleen tilaa.

[email protected]

 

Julkaistu KSML 16.2.2008, Suur-Jyväskylän lehti 16.2.2008