Blogi on siirretty maaliskuun puolen välin jälkeen osoitteeseen www.mari.fi. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan!

Suomalaisissa neuvoloissa on lähes vuosisadan ajan edesautettu terveellisten elämäntapojen saavuttamista ja tehty tärkeää ennaltaehkäisevää työtä perheitä tukien. Jo alkujaan neuvolan tehtävä on ollut nimenomaan ennaltaehkäistä neuvonnan avulla erilaisten lapsen terveyttä ja tasapainoista kehitystä uhkaavien tekijöiden vaikutusta.

Jyväskylän maalaiskunnassa neuvolapalvelut järjestää Palokan terveydenhuollon kuntayhtymä, jolla on toimipisteitä tätä nykyä kolme, Vaajakoskella, Palokassa ja Tikkakoskella. Tavoitteena on "moniammatillisesti tukea ja edistää yksilön ja perheen psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä terveyttä eri ikäkausina terveystarkastusten, suojarokotusten, seulontatutkimusten, neuvonnan, ohjauksen, perhevalmennuksen, sekä varhaisen vuorovaikutuksen tukemisen avulla yksilö-, perhe- ja yhteisötasolla." Asiakkaita ovat alle 7 -vuotiaiden lasten lisäksi seulontojen muodossa naisikäluokat 30:stä ylöspäin, perhesuunnitteluneuvolan asiakkaat, sekä tietenkin odottavat äidit. Pelkästään alle 7 -vuotiaita oli maalaiskunnassa vuoden 2006 tietojen mukaan yli 3000. Näiden tietojen valossa on selvää, että neuvoloiden asiakasmäärä on mittava. Tätä asiakasmassaa kunnassamme palvelee 15 terveydenhoitajaa.

Kuten hyvin tiedetään, on nykyisen Jyväskylän maalaiskunnan pikkulapsimäärä kasvanut huomattavaa vauhtia, eikä kehitysuunnassa ole nähtävissä muutosta. Valitettavasti neuvoloiden resurssit sen sijaan ovat jämähtäneet vuosien takaiselle tasolle. Tästä kertoo mm. se, että muutama vuosi sitten terveydenhoitajat joutuivat jättämään perhevalmennuksen pois palveluskaalastaan, johtuen sisällön uudistamistarpeesta, johon ei työssä ollut aikaa. Nyt valtiovalta patistaa kuntia nimenomaan panostamaan perhevalmennukseen, ja toimintaa käynnistellään uudelleen lisäämättä työntekijöiden määrää.

Perheille neuvoloiden kiire ja resurssipula näkyy hankaluutena saada aikoja tavallisiin vuositarkastuksiin tai tapaamiseen lasta tai perhettä koskevien huolien tiimoilta: terveydenhoitajien aika menee ensisijaisesti akuuttien asiakkaiden, kuten odottavien äitien ja sairaiden lasten vastaanottamiseen. Yli kaksivuotiaiden vuosittaisista tapaamisista on siirrytty puolitoista- , tai jopa joka toisvuotisiin tapaamisiin. Työntekijät potevat jatkuvaa stressiä ja huonoa omaa tuntoa siitä, etteivät he koe pystyvänsä näillä resursseilla pysähtymään perheen asioiden äärelle. Seuraava asiakas odottaa. Kuitenkin Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan neuvoloiden tehtävä on myös tukea ja ohjata perhettä kasvatuskysymyksissä ja elämänhallinnassa. STM :n selvityksen (2005:22) mukaan neuvola ei niukkojen voimavarojen vuoksi pystykään tunnistamaan erityistuen tarpeessa olevia lapsia ja perheitä ja järjestämään heille tarvittavaa tukea. Myös STM:n määrittelemät vastasyntyneen kotiin tehtävät kotikäynnit ovat kunnassamme vähentyneet tai jääneet paikoin kokonaan pois. Jotkut terveydenhoitajat tekevät niitä jopa omalla ajallaan. Kutsumuksellista, eikö totta?

Kun resurssipulan heijastuksia ja syitä koettaa määritellä, saa vastauksen, jonka mukaan terveydenhoitajien työmäärä vastaa valtakunnallista tasoa, on jopa parempi. Tällä tarkoitetaan sitä, että valtakunnallisten linjausten mukaan neuvolan toimintaa mitataan alle 7 -vuotiaiden asiakkaiden määrällä (alle 350/terveydenhoitaja), joka kunnassamme on noin 200 lasta/hoitaja. Huomioimatta jää tässä yhteydessä kuitenkin ainakin kaksi tärkeää seikkaa, joista ensimmäisenä mainittakoon runsaasti aikaa per asiakas vievät asiakkaat: odottavat äidit. Heidän tiiviin (min. 12-15 tapaamista) ja laadukkaan, hyvin seuratun asiakkuutensa ajanjakso on kylläkin lyhyehkö, mutta kuten jo pelkästään nykyisen maalaiskunnan lapsimäärän kehityskin antaa olettaa, heitä on huomattavan paljon. Toiseksi: STM :n mukaan neuvolan tavoitteisiin pääsemistä turvattaisiin moniammatillisella yhteistyöllä, jakaen terveydenhoitajien masiivista kokonaisvastuuta sijoittamalla sosiaalityön, sekä terveydenhuollon erityisalojen osaajia vakituisiksi, kokoaikaisiksi resursseiksi neuvoloihin ja ottamalla kolmannen sektorin ja vertaistoiminnan muotoja nykyistä enemmän käyttöön. Tätä ei kuntayhtymässämme ole tehty siinä laajuudessa kuin ministeriö ehdottaa. Myöskään kokopäivätoimisia neuvolalääkäreitä ei ole käytössä, vaikka ministeriön selvitys (2005:22) osoittaakin, että ko. järjestely olisi tarpeen työntekijöiden hyvinvoinnin, mielekkyyden ja jaksamisen takaamiseksi.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2006 Jyväskylän maalaiskunnan ja Jyväskylän alueella oli yhteensä 13369 lapsiperhettä (41,5% kaikista alueen perheistä), joista 6670:ssa on vähintään yksi alle 7 -vuotias, neuvolaikäinen lapsi. Tämä tarkoittaa sitä, että jo pelkästään pikkulapsia tarkastellen 20.7% kaikista tulevan Suur-Jyväskylän perheistä käyttää neuvolapalveluita. Jotta kaikki neuvola-asiakkaat saisivat jatkossakin laadukasta ja todellisesti tukevaa palvelua, on neuvoloiden resursseihin kiinnitettävä huomiota ja lisättävä terveydenhoitajien määrää nykyisestä. Näin tuetaan paitsi perheitä, myös tätä arvokasta työtä tekevien työntekijöiden jaksamista ja motivoitumista työhönsä. Uudella Jyväskylällä onkin nyt näytön paikka: satsaus todelliseen ennaltaehkäisevään ja laajoja vaikutuksia aikaan saavaan neuvolatyöhön olisi todellinen esimerkki siitä, että kuntalaisen ja kunnan etua todellakin ajatellaan. Vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Maanantain (18.2.2008) valtuustossa äänestimme odotetusti Jyväskylän maalaiskunnan ja Jyväskylän yhdistymisestä. Kyseinen pykälä oli kokouksen ensimmäinen asiapykälä, ja keskustelu sen tiimoilta ryhmäpuheenvuoroineen kesti kolme tuntia. Aika monella, lähinnä uuden kunnan vastustajalla, oli pakottava tarve päästä sanomaan mielipiteensä omalla suullaan, vaikka se ei erityisesti eronnutkaan oman ryhmän puheenvuorosta. En yleensä ymmärrä sellaista: jos oma näkemys ei oleellisesti poikkea ryhmän kannasta, miksi on syytä toistaa jo sanottu yhä uudelleen, hassaamalla aikaa ja myös rahaa tyhjään "argumentointiin". Tosin maanantain kokous oli niin erityislaatuinen, että tässä tapauksessa ymmärrän puhujia. Monen puheesta välittyi pakottava tarve selittää ääneen omat henkilökohtaiset motiivinsa. Tosin aika monessa tapauksessa perustelut olivat minusta edelleen hyvin ohuita, ja jopa väärään tietoon perustuvia. Jollakin oli myös ilmiselvä tarve tuoda tiettäväksi syyt oman alkuperäisen kantansa muuttamiselle. Ymmärrettävää sekin.

Uusi Jyväskylä syntyy 1.1.2009. Ennen sitä on kuntavaalit, joiden asetelma on erityisen mielenkiintoinen ja ennennäkemätön. Uskonpa että jokaisessa poliittisessa ryhmässä alkoikin viimiestään tiistai-aamuna kiiivas pohdinta vaalien ehdokasasettelusta ja niin edelleen. Itse seuraan erityisen suurella mielenkiinnolla kuinka moni nykyinen valtuutettu osoittaa kiinnostusta jatkaa entistäkin vaatimmassa tilanteessa luottamustoimissa. Erityisesti mielenkiintoni kohdistuu uuden kunnan vastustajiin: kuinka moni hyvä päättäjä heitää hanskat tiskiin siksi, ettei päätös ollutkaan tällä kertaa omalta kannalta kiva? Tietenkin myös henkilökohtainen elämäntilanne ja muut yksilölliset tekijät vaikuttavat itse kunkin valintoihin, mutta olen ollut huomaavinani "ei sitten tehdä mitään" -meininkiä kuntien yhdistymistä vastustavien joukoissa. Toivottavasti he kuitenkin tulevat tolkkuihinsa: demokratia ja tasapainoinen päätöksenteko uudessakin kunnassa tarvitsee kaikenlaisia näkemyksiä, jotta aito keskustelu ja terve kehitys mahdollistuisi. Ja ennen kaikkea: nyt varsinainen työ vasta alkaa! Ja koska sitä riittää vuosiksi, tarvitsemme myös kokemusta. Laidasta laitaan. 

 

 

 

Viime syksynä palasimme kesälaitumilta työhön, opiskeluun ja päivähoitoon iloisin mielin. Rankka rutistus rakentamisen kanssa oli pääosin takana, ja olimme päässeet muutamaan uuteen kotiimme. Erityisesti itse olin helpottunut: kunnan omistama vuokra-asunto oli palauttanut voimakkaita allergiaoireita elämääni, ja kaiken lisäksi lastenkin elämään. Kutsuttuani oireiden perusteella terveystarkastajan ja mittamiehet asunnollemme päädyttiin vuokratalo-osakeyhtiössä remontoimaan asunnon märät tilat, jotka olivat ihan kirjaimellisesti märkiä. Myös lattian alta. Uusi perhe sai oletettavasti kunnossa olevan kylppärin. Itse jäin tosin hieman epäilemään koko talon kuntoa. Kyseessä on rinteeseen rakennettu rivitalo, jonka alempi kerros, ja nimenomaan pesutilat ovat maan sisässä. Ainoastaan meidän asuntomme tarkistettiin ja korjattiin, olisikohan ollut syytä tarkistaa myös muut asunnot?

Syksyllä, muutama viikko päivähoitoon palaamisen jälkeen lapset alkoivat taas oireilla. ”No se on kun on taas isossa ryhmässä...”, ajattelin. Lääkäri määräsi lääkettä, ja niin jatkettiin. Samoihin aikoihin päiväkodin henkilökunta alkoi vaihtua taajaan. Esikoisen ryhmässä elettiin jopa kuukauden päivät ilman yhtään tuttua aikuista. Päikkyyn lähdettiin itkun kanssa. Pian selvisi etteivät monet työntetkijät enää voineet työskennellä talossa: altistuminen jollekin oli ilmeistä.

Siitä alkoi mielenkiintoinen, vaikkakaan ei niin miellyttävä prosessi. Mistään ei tullut tietoa, kukaan ei tiennyt kuka osaa kysymyksiin vastata. Vastassa oli jos jonkinlaista luuloa ja käsitystä.Viimein marssin tilapalvelupäällikön luo, ja sain pyytäessäni kaikki Kirrin päiväkotia koskevat paperit käsiini. Kiitos hänelle. Muutama ilta ja yö meni niitä lukien, lopputuloksena 8 arkkia kysymyksiä. Jopa tällainen melkein valmis kansankynttilä osasi papereista lukea, ettei ko. päiväkodissa oltu toimittu edes rakennusaikana kaikissa asioissa moitteettimasti. Kuitenkin työntekijöitä ja heidän sairasteluaan epäiltiin: naiset ne on hysteerisiä, ja vielä villitsevät toisensakin...

Väsäsimme vanhempien ja henkilökunnan kanssa kuntalaisaloitteen rakennuksen kunnostamiseksi ajantasalle. Itse jätin ryhmän nimissä vastaavan sisältöisen valtuustoaloitteen. Päiväkodin seinistä löytyi kuin löytyikin homekasvustoja, altistavia sellaisia. Esikoisen ryhmä evakuoitiin Haukkamäen päiväkodin saliin heti, kaksi muuta ryhmää aloittivat evakkotaipaleensa toisaalla helmikuussa 2008. Henkilökunnan oirehdinta jatkui Haukkamäessä edelleen, järeiden ilmapuhdistimien tuominen auttoi hieman. Loppujen lopuksi ryhmässä oli jäljellä ainoastaan yksi alkuperäinen täti.

Esikoista muutto helpotti, vaikkakaan ei kokonaan. Alkuvuodesta poika ilmaisi voimakaasti haluttomuuttaan mennä päiväkotiin: ”Mä EN HALUA mennä sinne kun siellä pitää aina yskiä!”

Kolme viikkoa myöhemmin tuli tieto, että kyseisestä päiväkodista on löytynyt samaa kasvustoa kuin Kirristä, ja sen lisäksi sädesientä. Ei ollut korvien välissä tämäkään home.

Haukkamäki on tiistaina Jyväskylän maalaiskunnan sosiaalilautakunnan listalla, laajennuksen ja peruskorjauksen tiimoilta. Uskon että keskustelua kyllä syntyy, siitä pidän huolen henkilökohtaisesti näiden kokemusten jälkeen.

Jyväskylien mahdollisesta liitoksesta käyty taannoinen kansanäänestyskeskustelu herätti minut katsomaan peiliin. Pitkään ja hartaasti. Kansanäänestyksen kannattajat perustelivat äänestystarvetta erityisesti "tarpeella selvittää mitä mieltä kuntalaiset oikeasti ovat". Niinpä, se riippuu siitä keneltä kysytään. Varmaa on vain se, että jokainen meistä puhuu omasta ja omiensa puolesta. Niinhän demokratia toimii. Mutta olisiko sittenkin niin, että me kansanäänestyksellä valitut luottamushenkilöt olemme kykenemättömiä selvittämäään äänestäjiemme mielipiteet ilman kansanäänestystä?  Pohdin asiaa viikkotolkulla ja tulin tulokseen, että kansanäänestykseen turvautuminen edustuksellisessa demokratiassa on melkeinpä asiassa kuin asiassa eräänlaista vastuun pakoilua. Jos ensisijaisesti äänestäjiltään valtuutensa saanut kansan- tai kuntalaisen edustaja on kykenemätön tekemään nimenomaan suuria, vaikeitakin päätöksiä, lienee syytä harkita vakavasti omia motiivejaan ja kykyjään. Jos kansanäänestykseen olisi päädytty, olisi saman tien voitu koko sakki jättää valtakirjamme kunnan mäelle. Kykenemätöntä väkeä. Vaikkakin kansanäänestyksellä valittua. 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Pohdinnan sivutuotteena heräsi kysymys tavoitettavuudesta, lähestyttävyydestä. Olemmeko päättäjinä niin vaikeasti tavoitettavia ja etääntyneitä arjesta, ettemme voi, saa tai kykene vastaanottamaan ympäristömme signaaleja? Jos näin on, onko edustuksellisella demokratialla ja mandaateillamme merkitystä? Olen tullut tulokseen ettei näin voi, tai ainakaan saisi olla.  Ennemminkin päättäjän motiivit ovat kyseenalaisia, jos puhelimeen vastataan ainoastaan vaalien alla tai toimittajan soittaessa. Tai paikalle tullaan vain kameroiden ollessa paikalla. Lyhyehkön poliittisen osallisuuteni aikana olen oppinut arvostamaan tavattomasti kuntalaisten yhteydenottoja.  Tässäkin asiassa pätee vanha totuus poissa silmistä, poissa mielestä: on mahdotonta vaikuttaa edes pieniin asioihin, jos niiden olemassa olosta ei ole tietoa. Arvokkaimmat hetket päätöksenteon kannalta ovatkin jossain aivan muualla kuin kokoussaleissa: kotona sähköpostien ääressä ja "kylillä" ihmisten kanssa jutustellessa. Juuri näiden hetkien, tehdyn selvitystyön ja saamani valtakirjan perusteella uskallan painaa kyllä -nappia myös ensi maanantaina. En yleisön pyynnöstä, vaan luottamuksen velvoittamana.

 

Sähköpostissa on edelleen tilaa.

[email protected]

 

Julkaistu KSML 16.2.2008, Suur-Jyväskylän lehti 16.2.2008